27.09.2009 - 09:55
Tai siltähän se vaikuttaisi
Viimevuoden lokakuussa HK1 -tuloksen jälkeen vannoin, etten koskaan enää kisaa haussa. Eikä ollut todellakaan tarkoitus, ennenkuin huomasin, että jälkikokeisiin on melko mahdoton päästä. Ilmoitin siis Jatsin jälkipaikan puutteen vuoksi hakuun ja ajattelin, että onhan tässä runsaasti aikaa treenailla... No, eipä taas ollut. Kaksi kertaa pääsin kesän aikana hakumetsään hakemaan motivaatiota ja siinä se. Esineet otettiin kerran, viimevuoden kokeiden jälkeen.
Treenin puutteen vuoksi lähdinkin Lohjalle vailla sen kaummampaa motivaatiota, ajatellen, että tulosta ei varmasti irtoa jo koiran heikohkon yleiskunnon vuoksi. Mutta niin se vain taas puristi viimeisetkin rippeet itsestään.
Hakualueella jo näytti siltä, että koira hyytyy kahden ensimmäisen piston jälkeen, kun vasempaan etukulmaan lähetyksestä maalimies löytyikin jostain sadanmetrin paikkeilta. Ja ohjaaja juoksi :). Ajattelin vakavissani, keskikohdalla rataa, että homma olisi hyvä jättää kesken, kun koira tekee onnettomia kymmenen metrin roiskaisuja, eikä edes lähetettyyn suuntaan. Ei uppoa metsään, ei. Mutta näyttihän se sitten kuitenkin maalimiehelle irtoavan ja kaikki kolme äijää löytyikin melkolailla helpolla.
Ruutuun mentiinkin sitten heti, eikä tämäkään luvannut hyvää. Koira oli niin puhki, että oletin ruudun nyt vähintään pummaavan. Yhtään turhaa askelta ei ruudussa tullut, kaksi esinettä kuitenkin. Ei mikään loistosuoritus, mutta täydet pisteet sittenkin !
Edelleen siirryttiin tottikseen ja se olikin sitten aika kamalaa. Seuraaminen oli paikoin kuin päiväkävelyä, mutta luoksetulo ja noudot onnistuivat tasaisen tappavalla varmuudella. Olosuhteisiin nähden koira taas osoitti työmoraalinsa ja sain taas lisää uskoa siihen. Jostain sielunsa syövereistä se aina löytää sen tarvittavan lisän ja painaa loppuun saakka.
Pitkän päivä päätteeksi oli taskussa HK2 ja FIN&EST muotovalion arvot. Taas päästiin niin paljon odotettua helpommalla yhteen tavoitteeseen, että oikein kylmää.
Koekausi ei vielä ole osaltamme ohi ja rutistusta toivottavasti löytyy vielä tuleviinkin koitoksiin. Sen sanon, että ilolla lähden taas ajelemaan, kun kyydissä on kimpale kultaista koiraa !
06.09.2009 - 20:57
Tänään, 6.9.2009, vietettiin pentupäivää sateisesa Nastolassa. Kuvia tuli otettua, ja niitä löytyy kotisivuilta.
Melkein kaikki pikkuiset (tai eivät enää ehkä ihan niin pikkuiset) pääsivät paikalle, joukosta uupui ainoastaan Pimu, kuljetusteknisten ongelmien vuoksi.
Tottista treenailtiin Tinan asiantuntevan silmän alla ja ainakin allekirjoittaneella oli tosi mukavaa. Oli hienoa tavata taas pennut omistajineen ja nähdä, kuinka ne ovat taas kehittyneet edukseen. Aika lailla ne ovat myös oppineet asioita ja on ilo katsella hyvin käyttäytyviä pikku-riiviöitä. Hyvää työtä, ihmiset ! Jatkakaa samaan malliin !
Jäljellekin sitten päästiin, joskin Orimattilassa satoi (taas). Cara, Devin, Huba ja Max suuntasivat kanssamme kotipuolen nurmikolle, sillä tarkoitukseen varattu pelto näytti aamuisen vesisateen jäljiltä lähinnä jokisuistolta. Tulihan ne jäljet ajettua ja silläkin saralla on töitä tehty. Loistavaa ! Pizzakin oli hyvää ja joo, tiedän, kämppä kamalassa kunnossa.
Kaikkineen pennut tuntuivat nauttivan päivästä, eikä niitä pikku vesisateet haitanneet. Nukkuvat varmasti paripäivää hyvin.
Tuhannesti kiitoksia kaikille, että vaivaudutte juoksemaan hullun kasvattajan kekkereillä, te saatte vaivan tuntumaan kannattavalta !
Kiitos Tina koulutuksesta ja Ulla kahvinkeitosta (vaikka kahvinjuomisen puolelle se taisi mennä). Olette ihania ystäviä !
17.08.2009 - 21:19
Melkolailla kaaottisen parinviikon jälkeen pääsin taas treenaamaan. Mukaani sain Maxin ja Devinin omistajineen.
Pojat ajoivat jälkeä kuin vanhat tekijät ja olen niistä ylpeä. Ei Hippakaan huonommaksi jäänyt, kehittyy hurjaa vauhtia.
Kiitos käynnistä, oli taas kiva nähdä !
Max (HH Hirmuinen)

Devin (HH Hurmuri)

09.08.2009 - 20:54
No niin, koko pentue on tavattu. Hyvällä mielellä voin todeta, että kaiki penskat vaikuttavat erittäin miellyttäviltä ja ainakin omaan silmääni ne näyttävät rottweilereilta. Niillä on myös hienot tavat, kiitos siitä omistajille, jotka jaksavat tehdä arvokasta peruskasvatusta pentujensa kanssa.
Ajelin viikonlopun aikana n. 700 km ja jokainen metri kannatti. Mieli on tosi hyvä ! Tavataan syyskuun alussa ja otetaan lisää kuvia ;). Kiitos kahvituksista ja Ninalle kiitokset yösijasta. Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja rapsutuksia Höyrylle.
Kapu (HH Huligaani)

Hippi (HH Hulina)

Pimu (HH Hertta)

02.08.2009 - 18:02
Tänään tirriäiskierroksella vuorossa oli Luna (HH Humppa) ja Hyvinkää City. Kauniiksi neidiksihän tuokin oli varttunut ja viisaaksi myös. Jopa niin fiksuksi, että ymmärsi ihan varmasti, kun käskin sen käydä kuivaamassa itsensä isäntäväen sängyssä lätäkköleikkien jälkeen. Hyvää lakanapyykkiä vaan, Päivi. Oli kiva nähdä !
Tässä muutama kuva hurmaajattaresta


Ja peuhuleikkejä siskon kanssa:



26.07.2009 - 17:48
Tänään pääsin taas riemukseni tapaamaan yhtä pikkuisista. Tällä kertaa vuorossa oli Cara (HH Hani). Neidistä olikin kasvanut ihan oikea lady. Hippakin muisti käytöstavat ja likoilla oli oikein mukavat hammaspainit.
Oli hienoa tavata koko porukka, kiitos Selja ja Tuomas ! Syyskuussa nähdään !




05.07.2009 - 10:53
Eilen käytiin treenaamassa iskän nurkissa jälkeä Helsingin poikien, Huban ja Maxin kanssa. Kiitos kaikille, kivaa oli, ja mahtava oli nähdä, että pojat voivat hyvin. Nenät toimi jopa odotettua paremmin kivikovalla, rutikuivalla pellolla. Tästä on hyvä jatkaa. Pieni pulahdus käytiin myös järvessä, mutta iskä ja äippä hoiti uimapuolen, jälkikasvun ihmetellessä rannalla.
Otetaan pian uusiksi ja ehkä jopa isommalla porukalla.
Kuvia tuli otettua myös, tässä muutama
Hippa ja Max

Huba

Max

06.06.2009 - 21:53
Hipan egon kehitys nimittäin.
Kahtena päivänä peräkkäin on tullut rähinät, kun neiti ei hyväksy enää, että se nostetaan syliin ja kannetaan sisään. Käskyistä se ei taas juurikaan piittaa. Myös kynsien leikkaus tuotti eilen "pikkukilarit" ja tänään kiven poistaminen kitusista. Tilanne meni jopa niin pitkälle, että putsailin verta ranteistani, kun ne naskalit käy niin kamalalla nopeudella.
Käytös on täysin normaalia tämän ikäiseltä pennulta. Äitinsä oli aivan samanlainen. Pitää muistaa säilyttää maltti aikä vastata väkivaltaan väkivallalla. Itse olen sitten napannut vain poskesta sillälailla kiinni, ettei pääse puremaan ja jutellut rauhallisesti. Maahan en pentua päästä. Tässä vaiheessa on tärkeintä upottaa aivokuoreen, ettei moisella käytöksellä saa MITÄÄN aikaan. Raivo lauhtuu yhtä nopesti kuin syttyikin, ja sitten päästän pennun menemään.
Oletettavasti muutkin "pikkukullat" aloittavat harjoitteet, alkää siis omistajat säikähtäkö. Rauhallisesti vain ja käytös sammuu pois.
Tässä pari kuvaa läskistä ja pikkupedosta, kiitos Tina ja Jasmin käynnistä ja kuvausavusta


29.05.2009 - 22:13
Aikaa on vierähtänyt taas luvattoman kauan viime kirjoituksesta. Allekirjoittanut on potenut jonkinlaista nettiväsymystä, valitan.
Pennut ovat siis muuttaneet kaikki omiin koteihinsa, paitsi Hertta, joka odottaa omistajaansa vielä ensi viikkoon meillä. Viimeiset viikot pentujen kanssa olivat sanallasanoen hullunmyllyä ja vannon pyhästi, että seuraavan mahdollisen pentueen kohdalla hankin lomaa kaksi viimeistä viikkoa. Aika oli yhtä matalalentoa ja valitan, jos olen vaikuttanut siltä, että aamulääkkeet ovat unohtuneet.
Olen silti erittäin tyytyväinen koko kaksikuukautta kestäneeseen sessioon. Olen myös onnellinen, että pennuille löydettiin mukavat kodit ja siinä sivussa olen saanut tutustua hurjaan määrään ihan huipputyyppejä. Kotiutuminen pennuilla on sujunut loistavasti ja ilmeisimminkin omistajat ovat tyytyväisiä termiitteihinsä. Tiesittehän te tottavie, mitä hankitte ;).
Hippa jää meille asumaan ja treenaa jo kovaa kyytiä jälkeä. Edistyminen on ollut suorastaan huikeaa. Kentällekin on eksytty ja hauskaa oli. Kiitos myös Devinille omistajineen juttuseurasta. Jälkeä saa tulla sitten meille milloin tahansa treenailemaan, jos haluaa (muutkin, kuin naapurikunnan asukit).
Yhteystietolistan laitan omistajille eteenpäin heti, kun kaikki omistajat ovat Suomessa. Facebookissa on ryhmä pennuille, yrittäkääs laitella itsellenne tilejä. Pentupäivä on näillänäkymin 6.9. Nastolassa, tästä lisää infoa, kun saan paikan varmistettua.
Tämä blogi varmastikin hiljenee entisestään ja kuulumisten vaihto keskittyy sähköpostiin ja FB:hen. Ja tietysti puhelimeen, olenhan tunnettu puhelinhäirikkö.
Kiitän vielä kaikkia, jotka ovat olleet apuna ja myötäelämässä prosessissa, eritoten Kristaa ja Juhaa sekä raitapaita-Tittaa. En ehkä olisi selvinnyt ilman teitä.
Riikka
12.05.2009 - 12:50
Niin, tänään oli se päivä, jona raahasimme katraan tarkastukseen ja sirutukseen. Kaikki meni hyvin, pennut ottivat yllättävänkin rauhallisesti ensimmäisen automatkansa ja ylipäätään koko toimituksen. Mikä parasta, yhdestäkään pennusta ei löytynyt huomautettavaa, navat, hännät ja purennat ovat ok. Uroksilla on kaikilla kivekset laskeutuneet ja oletettavasti eivät enää häviä. Eli hieno reissu kaikkineen. Mitä nyt näyttelyhäkki hiukkasen painoi...
Kotiintulon jälkeen tein sitten sen ensimmäisen makkararuudun Hipalle. Pentu jaksoi keskittyä huomattavasti kauemmin kuin oletin ja tyhjensi koko ruudun. Kerran kävi luonani parin metrin päässä, mutta siitäkin palasi itsenäisesti takaisin ruutuun. Kuono pysyi maassa kuin liimattu ja makkarat hävisivät parempiin suihin.
Tässä pari kuvaa


|
Kirjoittaja
Tässä pentulaatikossa seurataan Kennel Hassunhauskan H-pentueen kuulumisia syntymästä lähtien
|